Harjoituksiin voi tulla mukaan koska tahansa kokeilemaan tai vaikka vain katselemaan ilman veloitusta tai sitoutumispakkoa. Varsinaista peruskurssia tänä syksynä ei järjestetä vaan aloittaa voi koska tahansa. Rohkeasti mukaan!

Talvikauden (syys-touko) harjoitukset Aninkaisten koulutalon G-sali. ->kartta<-. Tarkemmat ajat ilmoitetaan myöhemmin.

Kesäharjoitukset (kesä-heinä-elo) Kuralan kylämäessä, Jaanintie 45. Maanantaisin ja torstaisin klo 18.30

Meillä käyvät myös Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit maksuvälineenä.

Aseharjoituksissa WSKry'n jäsenet tutkivat ja harjoittelevat keskiaikaisia asetaitoja tavoitteenaan luoda tulkinta 1300- ja 1400-lukujen Suomessa mahdollisesti käytetyistä taidoista.

->Tässä<- wmv-video muutamista tekniikoista eri aseilla, sama ->Youtubessa<-

Koska ei ole säilynyt mitään selkeää kuvausta siitä mitä nimenomaisesti täällä on harjoiteltu, täytyy meidänkin suunnata katseemme kauemmas. Säilyneitä manuaaleja löytyy esimerkiksi nykyisen Saksan alueelta, josta runsaiden kaupankäyntiyhteyksien lisäksi on varsin mahdollisesti voinut tulla vaikutteita myös tällä saralla.

Pyrimmekin siis rekonstruoimaan nk. Liechtenauer-koulun oppeja, jonka oppi-isiä ovat Hans Liechtenauer
Peter Wildhans von Glatz
Peter von Danzig
Hans Spindler von Znaym
Lamprecht von Prag
Hans Seydenfaden von Erfurt
Andre Liegnitzer
Jacob Liegnitzer
Sigmund Amring  (Ringeck)
Hartmann von Nürnberg
Martin Hundsfeld
Hanns Pägnitzer
Philips Perger
Virgil von Krakau
Diethrich Degen Fechter von Braunschweig
Ott Jud
Stettner

Johannes Liechtenauer syntyi etelä-saksassa joskus 1310-luvun lopulla. Nimensä mukaan on kotoisin Liechtenau-nimisestä paikasta, mutta ei ole tietoa onko se Badenin vai Swabian Liechtenau, eikä tiedetä onko hänellä mitään yhteyttä aatelisiin von Liechtenau'hin. Melkein kaikki mitä tiedetään varmaksi, on että hänen säkeistönsä on kirjoitettu etelä-saksalaisella murteella ja hänestä tuli tunnustettu mestari opiskeltuaan monen keski-eurooppalaisen opettajan johdolla. Hän tuli kuuluisaksi lähinnä uuden pitkämiekkatyylin myötä, jonka kehitti messer-tekniikoiden pohjalta. Messer eli veitsi/väkipuukko oli kaikkien käytössä sallittu ase, myös monen yläluokkaisen suosima vaikka näillä oli oikeus kantaa myös kaksiteräistä miekkaa. Messerit ovatkin luonnollinen kehitysjatkumo vanhoista germaanisista seax-veitsistä. Ajan myötä messeritkin kasvoivat pituutta saavuttaen parhaimmillaan jopa 900mm teräpituuden. Alkuperä veitsitekniikkaan näkyy pitkän messerin käytössä lähinnä kilven käytön puutteena,vaikka jossain yhteyksissä kupuraakin on esiintynyt, joten asetta on pitänyt käyttää myös suojaamiseen."Muista että miekkasi on kilpesi". Myös Suomessa väkipuukko oli enemmän varsinainen taisteluväline kuin kaksiteräinen miekka, joka taasen oli enemmän statussymboli (erityisesti rautakaudella) joten voimme olettaa jonkinnäköistä johdonmukaista käyttötapaa.

1200-luvulta lähtien kaksiteräisetkin yläluokan käyttämät miekat alkoivat muuttaa muotoaan; pidentyä ja ohentua sopeutuen näin varustusten kehittymiseen suojaamaan paremmin leikkaavilta lyönneiltä. Haarniskoiden kehittymisen myötä ensin myös kilpien koko pieneni ja pikku hiljaa ne jäivät kokonaan pois. Tästä sai alkunsa kaksikätisen otteen miekkailutyyli, 1300-luvun alussa ammattisotilaat siirtyivät käyttämään pitkäteräisiä ja -kahvaisia miekkoja joka aiheutti myös ko. aseelle sopivien tekniikoiden kehittämisen. Liechtenauer sekoitti messertekniikoiden nopeuden ja ympyräliikkeen sekä keihästekniikoiden pistot kaksiteräisen miekankäytön perinteisiin ja sai aikaan näin uuden tyylin jossa korostetaan asennon, ajoituksen sekä herkkyyden tärkeyttä sekä käytetään torjunnan ja hyökkäyksen samanaikaisuutta. Tämä uusi tyyli oli ylivoimainen muihin verrattuna, eikä saksankielisellä alueella ole säilynyt kuin hieman viitteitä muihin tyyleihin.

"Tässä opit mestari Liechtenauerin miekkailutaidon jalan ja ratsailla, haarniskassa ja ilman | ja ennen kaikkea | huomaa että miekankäyttö on vain yksi laji | ja se keksittiin satoja vuosia sitten | tämä taito on kaikkien aseenkäyttötyylien ydin ja alku ja sen ymmärsi täysin mestari Liechtenauer | Ei niin, että hän olisi itse keksinyt ja kehittänyt kaiken tässä kuvatun vaan hän matkusti ja opiskeli monissa maissa | koska halusi oppia tämän rehellisen ja oikeudenmukaisen taidon" - Döbringer fechtbuch

1300-luvun puolenvälin jälkeen Liechtenauer oli koonnut ryhmän taitavia mestareita eri kamppailun osa-alueilta, pitkämiekan, miekan, messerin, tikarin, peitsen, keihään ja aseettoman painin, haarniskassa ja ilman, jotka nitoivat taitonsa kokonaiseksi systeemiksi. Ensimmäiset kirjoitetut tekstit olivat muistiinpanoja kryptisistä muistirunoista, joilla pyrittiin estämään taidon valuminen vääriin käsiin.

Tärkeimpiä opinkappaleita ovat

-hyökkää ensin ja jatka hyökkäystä kunnes vastustaja on poissa pelistä

-puolustautumisen on oltava aina samalla myös hyökkäys

-pysyttele vastustajan aseen lähellä jotta voit kontrolloida vastustajaasi

-käytä voimaa heikkoa kohtaa kohden ja myötää voiman alta

"Lyö tai pistä lyhintä mahdollista matkaa | oikea miekkailu on suoraviivaista ja yksinkertaista eikä epäröi | lyö suoraan miestä kohti, päähän tai vartaloon | mikä vain on lähinnä ja nopeiten saavutettavissa | tee tämä nopeasti ja mielummin yhdellä iskulla | kuin neljällä tai kuudella | mikä jättää sinut auki ja vastustajallesi mahdollisuuden | älä lyö miekkaan vaan aina suojattomiin kohtiin | aina päähän, vartaloon jos haluat säilyä vahingoittumattomana | jos osut tai osut harhaan, aina hyökkää seuraavaan avoimeen kohteeseen | kaikissa tapauksissa käännä kärki kohteeseen | hän joka lyö laajoissa kaarissa usein joutuu häpeään" - Döbringer fechtbuch

"Nyt siis taitoa on sallittu kuvattavan kirjoituksella salatuin ja harkituin sanoin. Näin siksi ettei jokainen joka sitä kuulee, ymmärrä." -von Danzig fechtbuch

Suullinen opetusmetodi siis lopulta kirjattiin ylös, ensimmäisen kerran ilmeisesti 1368, todennäköisesti 'alkuperäisen' taidon säilyttämiseksi sillä muunnoksia ja opettajia alkoi löytyä kasapäin. Ensimmäinen kirja aiheesta on Döbringer fechtbuch vuodelta 1389, piakkoin Liechtenauerin kuoleman jälkeen.Säilyttääkseen asemansa oppilaansa perustivat pyhän Markuksen veljeskunnan; Marxbruder. Muitakin miekkailukiltoja perustettiin mutta nämä eivät saavuttaneet samaa asemaa.

"Leikkimiekkailumestarit sanovat | että ovat keksineet uusia miekkataitoja joita parantelevat joka päivä | mutta haluaisin nähdä jonkun | joka keksii miekkailutekniikan | tai iskun joka ei löydy Liechtenauerin taidosta | usein he yrittävät muuttaa tai keksivät uusia nimiä itse." -Döbringer fechtbuch

Harjoittelu aloitetaan yleensä peruskurssilla tai sitten vain tulemalla mukaan harjoituksiin. Harjoitusvälineet saa killan puolesta; puulaakari ja puutikari. Myös aseettomia tekniikoita eli painia harjoitellaan peruskurssilla. Asuksi riittää t-paita ja verkkarit sekä mahdollisimman matalapohjaiset urheilu- tai tanssikengät. Nämä kannattaa korvata jatkossa oikeilla nahkapohjaisilla 'kääntökengillä' sillä ne vaikuttavat oleellisesti jalkatyöhön ja sitäkautta koko tekniikkaan. Liukkaat alustat on käännetty lajissa haitasta eduksi, ja tekniikat eivät toimikkaan optimaalisesti alustaansa tiukasti tarttuvilla nykykengillä lakatulla sisäpelikentällä tai asfaltilla, ja johtavat herkästi vääriin johtopäätöksiin ja virheelliseen tekniikkaan.