WSK elavoitys | ralssi

HISTORIAN ELÄVÖITYS | RÄLSSI

Ruotsin valtakunnan johto kuului kuningas Erik Pommerilaiselle ja valtaneuvostolle. Valtaneuvoston muodostivat vanhojen vauraiden sukujen mahtimiehet. He olivat kuninkaan ritareiksi lyömiä ja luonnollisestikin kuuluivat verovapaaseen rälssiin. Yksikään itämaan rälssimiehistä ei kuulunut valtaneuvostoon, eikä noihin kaikkein vanhimpiin sukuihin.

Itämaan rälssi oli muodostunut vanhoista suomalaisista, hämäläisistä ja karjalaisista mahtisuvuista sekä muutamista maahan asettuneista Ruotsista ja kauempaakin saapuneista ylimyssuvuista. Väkevimpiä ja vanhimpia täkäläisiä rälssisukuja olivat mm. Tavastit, Särkilahdet ja Kurjet. Rälssi oli kuitenkin yhteiskunnallinen asema johon saattoi vapaa talonpoika nousta mikäli hän oli kyllin vauras hankkiakseen sotahevosen ja ajanmukaiset varusteet. Esimerkiksi Påvel Carpalainen pääsi rälssiin unionikuningas Erik Pommerilaisen viime vierailulla Itämaan puolelle. Rälssin eli verovapauden saattoi myöntää kuitenkin vain kuningas, joten siihen pääsy saattoi olla hidasta. Rälssiin pyrkiviä tai itsensä siihen rinnastavia vauraampia talonpoikia kutsuttiin knaapeiksi.

Vauraus yksin ei taannut rälssiin pääsyä. Vaikka kaupungin porvari olisi ollut kuinka rikas ja kyvykäs hankkimaan itselleen mitä tahansa aseita ja ratsuja, ei rälssiin suvaittu muita kuin talonpoikia. Porvari ei muuttunut talonpojaksi vaikka olisi omistanut useitakin maatiloja tai peräti kartanoita. Muissa Euroopan maissa kaupungin porvarinoikeuksilla sai kauppaoikeuden ja varsinkin vesiteitse käyty kauppa oli tiukasti kaupunkien porvareille rajattu oikeus. Ruotsin valtakunnassa kuitenkin talonpojilla oli ikiaikainen kauppapurjehdusoikeus. Kun vielä todetaan, että Ruotsissa ja etenkin täällä Itämaassa suurin osa viljellystä maaomaisuudesta kuului vapaille talonpojille voidaankin todeta, että täkäläinen kulttuuri oli hyvin talonpoikaiskeskeistä.

Rälssimiehet omistivat usein sukukartanonsa lisäksi lukuisia muitakin maatiloja. Niitä kertyi rikkaimpien sukujen omistukseen monin tavoin. Esimerkiksi, kun köyhempi talonpoika ei kyennyt maksamaan verojaan, hän saattoi myydä maansa ja talonsa rälssimiehelle ja tulla tämän lampuodiksi, eli vuokraviljelijäksi. Siten köyhtynyt talonpoika saattoi yhä elää isiensä mailla ja talossa, tarvitsematta lähteä mieron tielle. Kuninkaat yrittivät rajoittaa tätä ilmiötä, koska näin veronalaisia tiloja liukui verovapaiksi rälssin alle.

Harvalukuisten rälssimiesten keskuudesta valittiin kaikki merkittävät virkamiehet, kuten tuomarit, laamannit ja suurten kuninkaan linnojen voudit. Turun linnan voutina oli 1412 jo pitkään toiminut Klaus Lydekenpoika. He hallitsivat kartanoitaan ja lampuotitilojaan kuten yksinvaltiaat. Yleiseen moraaliin kuului, että rälssimiehen tuli osoittaa ankaruutta laiskuutta ja tottelemattomuutta kohtaan. Rälssimiehen päivät kuluivat hänen arvolleen sopivissa tehtävissä, kuten palvelusväen työn valvonnassa, metsästyksessä ja erilaisissa aseharjoituksissa. Jo lapsuudestaan heitä koulutettiin vallankäyttöön ja sotilaan taitoihin.

Rälssimiesten pojat lähetettiin sukulaisten luo palvelemaan ja panteiksi – ikäänkuin suvun sisäisen yhtenäisyyden symboleiksi - jo lapsena. Vanhimmasta pojasta odotettiin isänsä maiden ja aseman perijää sekä työn jatkajaa. Toinen poika lähetettiin useimmiten katedraalikouluun oppimaan luku- ja kirjoitustaitoa mahdollista papinuraa varten. Nuoremmat veljet saivat samanlaisen koulutuksen kuin vanhin veli. Koska maaomaisuutta ei saanut hajottaa liian monen perillisen kesken saivat nämä nuoremmat veljet usein perintönä vain ratsumiehen aseet ja taidon käyttää niitä. Mikäli vanhin veli sattui kuolemaan ennen omien poikiensa aikuistumista tuli nuorempien veljien astua suvun johtoasemaan. Todennäköisimmin he kuitenkin päätyivät huoveiksi toisten rälssimiesten vartiostoihin, kuninkaanlinnojen varusväkiin tai palkkasotureiksi jonnekin ulkomaille, missä haukkasivat multaa sukulaistensa unohtamina.

Rälssimiesten tyttäret naitettiin sukujen välisten liittojen vahvistamiseksi usein jo hyvin nuorella iällä. Vaikka avioliitosta oli saatettu sopia asianomaisten ollessa vasta lapsia, ei näitä silti useinkaan saatettu yhteen ennen kuin he olivat täysi-ikäisiä ja avioliiton sinetöi vasta yhdessä vietetty hääyö. Mikäli neito jäi kuitenkin paitsi naimakauppaa hänen kohtalokseen saattoi koitua jääminen palvelukseen niiden sukulaisten luo mihin hänet oli jo lapsena lähetetty. Naimattomuus saattoi johtua esimerkiksi siitä, ettei tytön isän mielestä kyllin hyvää kosijaa oltu saatu. Köyhtyneet rälssimiehet saattoivat antaa tyttäriään jopa yhteiskunnalliseen kiipeämiseen pyrkiville porvareille. Mikä mahtoikaan olla silloin neidon hinta?

Kuninkaanlinnoissa linnan voudin puoliso asui rouvainkamarissa yhdessä rälssisukuihin kuuluvien palvelusneitojen kanssa. Heidän päivänsä kului useimmiten arvolle sopivien töiden, kuten kalliimpien kankaiden kirjonnan parissa. Toisaalta rälssimiehen vaimolla eli kartanon emännällä oli verrattain paljon valtaa. Hän näet piti käytännössä yllä kartanon taloutta ja hallitsi sen aittojen sisältöä. Vanhan Pohjoismaisen tavan mukaan miehen poissaollessa oli tämän vaimo hänen omaisuutensa hallitsija.

-Jani Hyväri

Kuvat Maakuntamuseon, Vapaakomppanian ja WSK:n Huovileiriltä Turun linnalla 2008.